Oi joi. Katselin tässä valmiiksi Oulun reissuun tarvikkeita. Ja voih. Käteeni osui polttarikansioini. Voiko siitä upeasta päivästä olla jo yli kolme kuukautta?! Mihin tämä aika oikein kiirehtii... ? Kulkeeko kello täällä Espoossa lujempaa kuin pohjoisessa. Minullahan pitäisi olla päivässä niin paljon enemmän aikaa kun työpäiväni työmatkoineen vie 8t10min.

Jep pian ollaan pohjoisessa. Ja toivottavasti siellä joku voisi kellot seisauttaa, että viikonloppu tuntuisi pidemmältä:)

No tämän päivän kuulumisiin. Kävimme asuntoesittelyssä. Ensimmäinen asunto josta molemmat olimme tosi kiinnostuneita kuvien perusteella. No paikan päällä asunnon koko järkytti. En ikinä aseta itseäni velkavankeuteen että kotini muistuttaisi ahdasta sokkeloa eteisestä olohuoneeseen. Ja että tavarani olisivat pääsääntöisesti varastossa sillä tässä kyseisessä asunnossa oli kolme kertaa vähemmän kaappeja kuin meillä nyt ja nytkin ollaan jäkätty nuo kaapit aikasta tarkkaan:) Ja piha... pohjoisen ihmiset eivät kutsuisi sitä pihaksi. No siispä ei ollut meidän koti! Etsintä jatkuu...

Pari päivää ja Oulussa ollaan. Majoitumme koko viikonlopuksi äiti- kullan hoteisiin kun Nikon vanhempien koira Roosa on juoksussa. Joten Oivan täytyy tyytyä vaan tuohon Onselmiin ja sit lauantaina mummin seuraan kun mennään saunomaan Nikon kotiin.

Pojat aloittaa siis kisauransa lauantaina Oulussa. Saapas nähdä. Eilen treeneissä Oiva rauhottui vasta ensimmäisen treenitunnin jälkeen(meillä siis 2tunnin treenit), Joten jos Leevi- kamulle vaan sopii Oiva voisi tulla pienelle lenkille ennen kisoja??:)

Oona on aristellut takapäätään. En oikein tiedä mikä sitä vaivaa. Olen tyhjentänyt sen anaalirauhaset jo kaksi kertaan viikon sisään. Täytyy nyt seurailla...

On sitä ihminen hupsu. Ilmotin Oonan kansainväliseen agi- kisaan joka järjestetään 10.11 Vantaalla. Huh huh. Pääsenpä taas ihan paikan päälle miettimään että mitä ihmettä minä täällä taas teen?! Onneksi on vielä jonkin aikaa treenata:) Ja aijon olla ostamatta karkkia ennen noita kisoja!! Eli jos näette minut marketin karkkihyllyllä niin saatte raahata korvasta pihalle.

Nyt suihkuun ja nukkumaan...

 -Rva Tolonen, heh kuulostaapas se hienolta.-