Nyt se on sitten korkattu. Nimittäin työura Espoolaisessa päiväkodissa. En ole ehkä eläissäni niistänyt niin monta kertaa samalta laoselta nenää yhden päivän aikana kuin tänään tein:) Lapsia oli päiväkodissa tänään tasan 3 kipaletta. Henkilökuntaa 7 eli on täällä Espoossa suhteluvut kohillaan:) Ei vaan tosi mukava paikka. Työkaverit hieman mua vanhempia suurin osa. Kaksi vanhempaa hoitajaa. Ihan kotoisalta paikalta tuntui. Luulisin että  tulen viihtymään. Uskon että viihtyvyyttä lisää se, että en ole yhdellä osastolla vakituisesti. Vaan kierrän viiden osaston väliä, missä milloinkin tarvetta ilmenee:) Nyt olen kolme viikkoa "kotiosastollani". Laskee kuulkaa vauvakuume kun taistelee noiden reilun vuoden ikäisten kanssa:):)

Tänään kävin sitten ostoksilla. Ja kaupaksi valitisin tuon Tapiolan Stockmannin no siellähän niitä huutavia lapsia vasta olikin. Yksi puri siskoaan korvasta ja kehtasi sitten väittää ettei sisko vaan ymmärtänyt leikkiä. Sanoi(huusi) isälleen siellä maitohyllyn välillässä että minä muutan sellaisten ihmisten kanssa joka ymmärtää minua. Ikää oli neidillä n.5v. Ajattelin siinä että no meille et ainakaan tule!! :)
Samaisen kaupan autohallissa ei ollut yhtään alle 2000- luvun autoa. Hieman hävetti kun meidän volvon ovet aukeavat sellaisen kamalan kovan piippauksen jälkeen. Koko autohalli hiljeni ne varmaan luuli että yritin ryöstää oman autoni!
Noo kaikkeen tottuu, ajattelin.
Sain muuten mahdottoman hyvää palvelua tästä edelleen samaisesta kaupasta:) Loisto kosmetologi neuvoi minulle kyynelten kestävät meikit häihin;)

Minulla kun on kuulemma ne polttarit viikonloppuna. Yritin tuossa äidiltä eilen tiedustella, että josko se jotain niistä tietäis. Tiesi muttei kertonut!! Samaa yritin kaasolta äsken kysellä että millaista varustusta sinne tarvitsee. Kirjoitti lyhyesti että ulkoilu ja bilevaatteet. Yrittäkää nyt siitä sitten arvata mitä tulossa on?!? Hankalaa porukkaa... Mua kyllä jännittää jo ihan kamalasti!!

Nyt lähden tekemään uudella ihmevoiteella itselleni kasvonaamion ja voipi olla että huomenna sängystä nousee joku aivan eri ihminen. Silleen se kosmetologi vähän lupaili:)

Voin laittaa teille huomenna kuvan minusta niin katsotaan tunnetteko enää :P