Syy miksi tämänkin blogi kohta lakkautetaan vuodatuksen puolesta on että minusta on tullut mahdottoman hidas. Yksinkertaisesti minulla ilmeisesti menee tupla aika normaalien arkirutiinien suorittamiseen. Sängystä wc:hen nousu kestää kaksi kertaa kauemmin kuin ennen. Joten siitä voitte päätellä miten kaikki asiat tapahtuvat eipä hättäillä vauhdilla. Puhua sentään osaan entistä nopeammin sen taidon ylläpidosta on pitänyt työpaikkani nuoret huolen.
Hitaudesta huolimatta täällä muuten voidaan ihan hyvin. Ruoka maistuu ja paino senkun nousee. Vaatteista ainut mikä ei purista on olohousut ja uusi imetysyöpaita (jota Niko minun mielikseni kehuu "naiselliseksi" se on suoraa kuin Valion maitobaari mainoksesta rinnasta puuttuu vain teksti Private Milk Bar). Mutta kestän kun tiedän että ei tätä enää pitkään kestä. Mutta ystäväni Sannan kanssa olemme tätä asiaa useasti ruotineet eikä meistä kumpikaan allekirjoita sitä väitettä että raskaus on naisen elämän parasta aikaa. Ei edes Sanna jolla luulisi että aika olisi kullannut muistot kun Oiskin syntymästä on jo kaksi vuotta. Minäkin jaksan ja kestän kun ajattelen että pian meilläkin mennä viipottaa Oiskin kaltainen ihana uhmaikäinen pieni tiitiäinen.
Onneksi on muutakin elämää kuin tämä oman napansa ympärillä pyöriminen. Koiraurheilussa on tullut viime aikoina tullut mukavasti tulosta. Homma Oonan kanssa on kulkenut hienosti. Muutama viikko sitten voitimme seuranmestaruuskisat ja viime sunnuntaina seuramme joukkue jossa siis oli mukana meidän koko perhe sekä kaksi muuta seuramme minikoirakkoa sijoituimme Helsingin seudun piirinmestaruusjoukkuekilpailussa hopealle. Tosin minä ja Onskin oltiin valitettavasti se joukkueemme heikoin lenkki. Mutta muut koirakot meidän pojat mukaan lukien tekivät upeat tulokset! (Leeviläiselle on täällä jälleen pari ruokasäkkiä odottamassa, teretuloa hakemaan:)
Vilkun tulo siis tosiaan lähenee enää reilut neljä viikkoa töitä ja sitten alkaa odotettu äippäloma. Kelan kanssa olemme päässeet hyvään sopimukseen tämän mamman ensivuoden palkasta pyhällä hengellä ei siis tarvitse elellä. Vielä on jonkin verran hankintoja tehtävänä. Tässä meirän Vilkun tulevan talven muotia:
Toppahaalari + ja terrieripipo :)
(jos vaikka sattuisi tarvitsemaan tänä talvena)
Pörröhaalari, autoilureissuille ja hoitolaukku. Kuvassa näkyy myös nalle jolla kehitämme varhaistakin varhaisempaa vuorovaikutusta. Soitan Vilkulle nallea kun mennään nukkumaan. Ja olisittepa nähneet Oonan ilmeen :) Katto mua että et oo tosissas että soitat mahalles musiikkia...
Mäyräkoirabody ja hienot pikkumummun neulomat villikset. Nyt kelpaa kestoilla:)
Örkkipuku
Syksyn kuoseja by lindex
Huppari kunhan vähän kasvaa. Oli vaan niin hieno että oli pakko ostaa:)
Ja täytyyhän ne olla kunnon reenivaatteet.
Ollaan muuten oltu sitten viime viikkoina varsin hyvin vakuutettu perhe. On nimittäin vakuutukset olleet voimassa kahdessa eri firmassa. Me kun vaihdoimme muutama viikko sitten vakuutusyhtiötä ei edelliseen firmaan ollut vielä kirjautunut meidän lopettamispäätöstä. Ja tämä entinen firma toki muisti meitä laskulla. No nyt onneksi asia on hoidossa eikä tapahtuneesta aiheudu meille kustannuksi ja tyydymme vain yhteen vakuutusyhtiöön kerrallaan. Koska nyt meillä on vain yksi vakuutusyhtiö on Vilkku tilannut itselleen yksiöönsä kaksi numeroa liian ison laskettelukypärän ja kolauttelee sillä tasaisin väliajoin mukavasti alavatsaan.
Olen muuten varsin mammoutunut olen nimittäin aloittanut mammajumpan. Ystäväni Elinan ryhmässä, yhden kerran olen mukana ollut ei tämäkään jumppa tuonut poikkeusta vielä ei ole sellaista jumppaa jossa meikäläisen reidet eivät kipeytyisi. Mutta meno oli oikein mukavaa ja kivaa kun pääsee vähän vertailemaan masuja ;)
Oonan ja Oivan kanssa ollaan siirrytty lähes kokonaan metsälenkkeihin. Siellä kun niitä voi pitää vapaana ja saavat hieman enemmän liikuntaa kuin tavallisella remmilenkillä. En nimittäin halua tinkiä ulkoilusta niiden kanssa, koska olen tutkinut että suonikohjuni voivat huomattavasti paremmin kun niitä muistaa liikuttaa pehmeällä alustalla. Kisat ole kyllä tältä raskaudeltani nyt kisannut, vielä on jäljellä muutamat syyskauden treenit ja kouluttamiset ja niihin aijon kyllä raahautua ja tehdä sen mitä pystyn. Kyykistely tosin on jo melkoisen hankalaa. Tässä tunnelmia viime sunnuntain lenkiltä:
Niksu kannonvahtina.
Jeah!
Villa Elfvikissä samoilemassa.
Oona pieni merenneito.
Oiva naurulokki.
Näyttää siltä että syksy tuo meille vieraita olen siitä enemmän kuin iloinen :) Koska luulenpa Vilkun synnyttyä me kaivaudumme tänne koloon ainakin joksikin aikaan. Niko jää onneksi heti Vilkun synnyttyä isyyslomalle ja on muutaman viikon meidän kanssa kotona. Ouluun matkaamme varmaan seuraavan kerran tammikuussa sitten ristiäisten merkeissä. Järkkäilimme yhtenä iltana hieman Nikon lomia ja ajatus siitä että saadaan olla koko perhe keväälläkin useampi viikko "lomalla" lämmittää mieltä. Näin ollen Ouluunkin reissataan sitten varmaan useammin. Sitten tuleekin kesä ja Niko on jälleen pidemmällä lomalla. Elokuun lopussa Niko pitää isäkuukauden ja silloin voimme toivottavasti( sillä varauksella että taloutemme edes jotenkin sen mahdollistaa) olla koko perhe nauttimassa ihanista syyspäivistä. Tosin tähän "perhekuukauteen" Niko ei heti lämmennyt sanoi että voin ihan hyvin mennä töihin, jotta en ole täällä heidän arkeaan häiritsemässä. Ja voihan se olla että tämä mamma haluaa ihan mielläänkin käydä jonkin aikaa töissä kodin ulkopuolella. Tarkoitus on kuitenkin että Vilkku hoidetaan kotona kolmivuotiaaksi saakka.
Aurinkoisen kirpeitä syyspäiviä toivotteleepi Oona ja Oiva:
Hitaudesta huolimatta täällä muuten voidaan ihan hyvin. Ruoka maistuu ja paino senkun nousee. Vaatteista ainut mikä ei purista on olohousut ja uusi imetysyöpaita (jota Niko minun mielikseni kehuu "naiselliseksi" se on suoraa kuin Valion maitobaari mainoksesta rinnasta puuttuu vain teksti Private Milk Bar). Mutta kestän kun tiedän että ei tätä enää pitkään kestä. Mutta ystäväni Sannan kanssa olemme tätä asiaa useasti ruotineet eikä meistä kumpikaan allekirjoita sitä väitettä että raskaus on naisen elämän parasta aikaa. Ei edes Sanna jolla luulisi että aika olisi kullannut muistot kun Oiskin syntymästä on jo kaksi vuotta. Minäkin jaksan ja kestän kun ajattelen että pian meilläkin mennä viipottaa Oiskin kaltainen ihana uhmaikäinen pieni tiitiäinen.
Onneksi on muutakin elämää kuin tämä oman napansa ympärillä pyöriminen. Koiraurheilussa on tullut viime aikoina tullut mukavasti tulosta. Homma Oonan kanssa on kulkenut hienosti. Muutama viikko sitten voitimme seuranmestaruuskisat ja viime sunnuntaina seuramme joukkue jossa siis oli mukana meidän koko perhe sekä kaksi muuta seuramme minikoirakkoa sijoituimme Helsingin seudun piirinmestaruusjoukkuekilpailussa hopealle. Tosin minä ja Onskin oltiin valitettavasti se joukkueemme heikoin lenkki. Mutta muut koirakot meidän pojat mukaan lukien tekivät upeat tulokset! (Leeviläiselle on täällä jälleen pari ruokasäkkiä odottamassa, teretuloa hakemaan:)
Vilkun tulo siis tosiaan lähenee enää reilut neljä viikkoa töitä ja sitten alkaa odotettu äippäloma. Kelan kanssa olemme päässeet hyvään sopimukseen tämän mamman ensivuoden palkasta pyhällä hengellä ei siis tarvitse elellä. Vielä on jonkin verran hankintoja tehtävänä. Tässä meirän Vilkun tulevan talven muotia:
Toppahaalari + ja terrieripipo :)
(jos vaikka sattuisi tarvitsemaan tänä talvena)
Pörröhaalari, autoilureissuille ja hoitolaukku. Kuvassa näkyy myös nalle jolla kehitämme varhaistakin varhaisempaa vuorovaikutusta. Soitan Vilkulle nallea kun mennään nukkumaan. Ja olisittepa nähneet Oonan ilmeen :) Katto mua että et oo tosissas että soitat mahalles musiikkia...
Mäyräkoirabody ja hienot pikkumummun neulomat villikset. Nyt kelpaa kestoilla:)
Örkkipuku
Syksyn kuoseja by lindex
Huppari kunhan vähän kasvaa. Oli vaan niin hieno että oli pakko ostaa:)
Ja täytyyhän ne olla kunnon reenivaatteet.
Ollaan muuten oltu sitten viime viikkoina varsin hyvin vakuutettu perhe. On nimittäin vakuutukset olleet voimassa kahdessa eri firmassa. Me kun vaihdoimme muutama viikko sitten vakuutusyhtiötä ei edelliseen firmaan ollut vielä kirjautunut meidän lopettamispäätöstä. Ja tämä entinen firma toki muisti meitä laskulla. No nyt onneksi asia on hoidossa eikä tapahtuneesta aiheudu meille kustannuksi ja tyydymme vain yhteen vakuutusyhtiöön kerrallaan. Koska nyt meillä on vain yksi vakuutusyhtiö on Vilkku tilannut itselleen yksiöönsä kaksi numeroa liian ison laskettelukypärän ja kolauttelee sillä tasaisin väliajoin mukavasti alavatsaan.
Olen muuten varsin mammoutunut olen nimittäin aloittanut mammajumpan. Ystäväni Elinan ryhmässä, yhden kerran olen mukana ollut ei tämäkään jumppa tuonut poikkeusta vielä ei ole sellaista jumppaa jossa meikäläisen reidet eivät kipeytyisi. Mutta meno oli oikein mukavaa ja kivaa kun pääsee vähän vertailemaan masuja ;)
Oonan ja Oivan kanssa ollaan siirrytty lähes kokonaan metsälenkkeihin. Siellä kun niitä voi pitää vapaana ja saavat hieman enemmän liikuntaa kuin tavallisella remmilenkillä. En nimittäin halua tinkiä ulkoilusta niiden kanssa, koska olen tutkinut että suonikohjuni voivat huomattavasti paremmin kun niitä muistaa liikuttaa pehmeällä alustalla. Kisat ole kyllä tältä raskaudeltani nyt kisannut, vielä on jäljellä muutamat syyskauden treenit ja kouluttamiset ja niihin aijon kyllä raahautua ja tehdä sen mitä pystyn. Kyykistely tosin on jo melkoisen hankalaa. Tässä tunnelmia viime sunnuntain lenkiltä:
Niksu kannonvahtina.
Jeah!
Villa Elfvikissä samoilemassa.
Oona pieni merenneito.
Oiva naurulokki.
Näyttää siltä että syksy tuo meille vieraita olen siitä enemmän kuin iloinen :) Koska luulenpa Vilkun synnyttyä me kaivaudumme tänne koloon ainakin joksikin aikaan. Niko jää onneksi heti Vilkun synnyttyä isyyslomalle ja on muutaman viikon meidän kanssa kotona. Ouluun matkaamme varmaan seuraavan kerran tammikuussa sitten ristiäisten merkeissä. Järkkäilimme yhtenä iltana hieman Nikon lomia ja ajatus siitä että saadaan olla koko perhe keväälläkin useampi viikko "lomalla" lämmittää mieltä. Näin ollen Ouluunkin reissataan sitten varmaan useammin. Sitten tuleekin kesä ja Niko on jälleen pidemmällä lomalla. Elokuun lopussa Niko pitää isäkuukauden ja silloin voimme toivottavasti( sillä varauksella että taloutemme edes jotenkin sen mahdollistaa) olla koko perhe nauttimassa ihanista syyspäivistä. Tosin tähän "perhekuukauteen" Niko ei heti lämmennyt sanoi että voin ihan hyvin mennä töihin, jotta en ole täällä heidän arkeaan häiritsemässä. Ja voihan se olla että tämä mamma haluaa ihan mielläänkin käydä jonkin aikaa töissä kodin ulkopuolella. Tarkoitus on kuitenkin että Vilkku hoidetaan kotona kolmivuotiaaksi saakka.
Aurinkoisen kirpeitä syyspäiviä toivotteleepi Oona ja Oiva:
Kommentit