Alkaa jälleen yksi viikonloppu tältä syksyltä olla takana. Ihan hurjaa miten tämä aika kiiruhtaa.

Viikko töissä sairasloman jälkeen tuntui tosi kivalta. Vaikka työ on kivaa en suostuisi siellä kyllä olemaan yhtään pidempään kuin on tarvis. Olen alkanutkin pohtia josko tarvitsisin työhöni jotain uusia haasteita. Ehkä kokonaan uusi ammatti voisi olla riittävästi vaihtelua. Jättäisin kokonaan tämä huonopalkkaisen sosiaalialan ja voisin ehkä jonain kauniina päivänä käyttää jotain muuta deodoranttia kuin rexonaa:) (mistähän tuokin tuli mieleeni sillä rexona vaan on hyvä!) Ala joka minua kiinnostaa ja johon minun aivokapasiteettini riittää ei ole vielä aivan hahmottunut. Selvinnee ajan kanssa.

Viikolla ei siis tapahtunut juurikaan mittän sen erikoisempaa. Perjantai ilta vietettiin purina- areenalla kouluttaen. Ja lauantai aamuna kiiruusti Vantaalle kisaamaan. Tulosta ei oikein tullut, Oona oli hieman ihmeissään sisähallissa kisaamisesta. Oona vetäisi jo ensimmäisessä startissa radan alkupuolella tosi hurjan näköisesti kuonolleen(vauhdin olessa kohtuullinen matto on  tiukoissa kurveissa koiran jalkojen alla kohtuu liukas. No mutta kokemusta hallikisoista tuli roppakaupalla. Ja toiselle radalle saatiin sitten sellaista luistonesto ainetta niin piti jo paremmin. Tosi siinä radalla Oona hyppäsi (okserin) päälle ja ontui jalkaa jonkin aikaa. Eli melkoisen huono onninen päivä oli meillä eilen.

Tänään ollaan aamusta alkaen reippailtu. Isänpäivä juhlallisuudet on tänään rajoittuneet tähän omaan pieneen perheeseemme. Koirat muistivat Nikoa aamusta paketilla. Oulun iskät saivat pienet paketit postitse:)  Kun meillä ei ollut perinteisiä isäpäivä rutiineja niin päätimme luoda uusia ja lähdimme ulkoilma lounaalle nuuksioon. Patikoitiin reilut 7 km melkoisen märässä maastossa. Täällä kun on vettä riittänyt ihan tulvaksi asti viime päivinä.


Muutamia kuvia retkeltä.

1053869.jpg

1053866.jpg
Polttopuu kiitolinja Kuljetus O. Tolonen
1053862.jpg
Niksu ja isäpäivälahja (tassupipo)

Nyt täytyy vielä tehdä vähän kuva tilausta, jos sais vaikka ne kiitoskortit tässä tämän vuoden puolella postiin.

Tässä siis koirien uudet takit.
1053858.jpg1053861.jpg

Niin eilen illalla mietiskelin kun istuskelin, että mitähän sinne B2: lle kuuluu kun. Ajattelin niitä mukavia viikonloppu vuoroja joita oli kuitenkin mukava tehdä niiden rauhallisuuden vuoksi. Terkkuja siis OKS B2: lle.

Hieman kyllä hullua kun katselin asuntojen hintoja ihan vain huvikseni että millaista kieltä ne Oulussa puhuvat. No uuden rivitalokolmion saisi jylkynkankaalta. Täältä sillä saa  70- luvun remontilla mieleiseksi tason:) Niin meidän uuden kodin projektille ei siis kuulu yhtään mitään
uutta! Siis laatikkoelämä jatkukoon...

Syksyn ankeudesta huolimatta ihanaa alkavaa viikkoa! Jouluun on enää 6 viikkoa. Eli silloin nähdään:):)

1053874.jpg


.