Syyskuu on vaihtunut lokakuuksi.

Tämä viikkon on ollut huippuunsa aikataulutettu. Olen tänä iltana ensimmäistä iltaa kotona. Ja vaikka kotitöitä yrittään aina kiireessä siinä sivussa tehdä on tälle viikonvapaalle illalle riittänyt pyykinpesua, lakanoiden vaihtoa, imurointia ja tietysti rakkaalle miehelle on pitänyt heti vapaantullen järjestää herkkujen teko aikaa;) Joten kunhan pojat kohta tulevat vesisateesta treenaamasta odottaa täällä lautasellinen lättyjä, kermistä ja hilloa...

Tällä viikolla siis maanantaina oltiin kouluttamassa koko ilta. Tiistaina kävin työkamujen kanssa siiterillä tuossa meidän sellon kauppakeskuksen ihanassa pubissa. Eilen treenattiin Oonan kanssa. Huomenna koulutetaan taas koko ilta. Lauantaina Niko menee seuramme talkoisiin. Ja minä menen koirien kanssa Riihimäelle kisoihin toivottavasti saan Helistä matkaseuraa niin ei tarvi yksin lähteä harhailemaan. Ja kisojen jälkeen minäkin menen talkoilemaan. Sunnuntaina onkin tärkeä kisapäivä. Silloin kisataan piirimestaruuksista;) Saapas nähdä...

Olen huolestunut. Olen nimittäin löytänyt itseni viilailemasta kynsiä viime aikoina. Onkohan tämä kaupunkilaisuus joku tarttuva tauti?! Pelottaa ja olen myös kaivanut pölyiset kynsilakkapullot kaapinperältä. Tämä ehkä senkin takia että teen siistiä sisätyötä. Ei siis mitään kurahousu- rallia:)

Naapurit eivät ole nyt valitelleet. Maanantainahan viimeksi saatiin siis se nimetön kirje. Noh nyt ollaan kompostiverkoin järjestelty koirien päiväoloa täällä kotona, olemme siis sulkeneet niiltä eteisen kokonaan johon ne äänet parhaiten kantautuu...

Nyt lähden hieromaan Oonaa kun sillä on jalat hieman jumissa. Että se ois voittokunnossa viikonloppuna.

Terveiset siis täältä etelästä että kerrostaloasuminen on niin syvältä ettei valoa näe! Töissä on kivaa(aika pelottavaa jos viihtyy työssään) Nikon kanssa ollan sovussa kun ei ehditä riitelemään. Koirat välillä ottaa ohimoon, tai siis ei koirat vaan niin hakkuminen. Agilityssä ollaan kohta Hyl- tilastoissa kärkipaikalla. Uutta kotia katsellaan ja arpoja edelleen raaputellaan kun ei sinne pankkiinkaan ehditä. :) Ai niin ja viikon päästä tulee Iskä, mun oma ainut sisko, Mr Määttä ja Ihana pikku Ismo;) Tulkaa pian on kova ikävä.

Ainiin ja kahden viikon päästä tullaan Ouluun:) Sitten nähdään äiti- kulta!
Ja kaikkia joille vaan ehditään käymään. Ikävä on suunnaton;)

Kiva kun kävit. Uusia hääkuvia tuli tällä viikolla kiitos Tervolat. Laitan niistä muutamia kunhan kiire helpottaa...

Muistakaahan laittaa kumpparit ja villasukat kun sukellatte syyssateeseen...